Vauvan passikuva
Vauvan passikuvan ottaessa on tärkeintä valita vauvalle hyvä hetki: vauvan tulee olla kylläinen ja virkeä kuvaa varten.
Jo aivan vastasyntyneen vauvan tulee pitää silmiä auki passikuvassa. Tavoite on saada vauva katsomaan kameran linssiin, mikäli vauva on riittävän vanha kohdistamaan katsettaan. Tässä voi auttaa esim. toinen aikuinen, joka on kameran vieressä ja heiluttaa sormiaan tai osoittaa kameran linssiä, niin että vauvan katse hakeutuisi linssiä kohti.
Vaikka vauva olisi aivan vastasyntynyt, tulee passikuva ottaa vauvan ollessa pystyasennossa. Kuvassa ei saa näkyä vauvaa pitelevä vanhempi lainkaan, joten vauvan piteleminen kuvaa varten on hyvä kokeilla vaikka kotona peilin edessä ennen kuvausta.
Vauvan kasvot kannattaa tarvittessa pyyhkiä juuri ennen kuvan ottamista.
Vinkit vauvan pitelyyn passikuvassa
- Jos vauva osaa jo kannatella päätään ja hieman kehoaan: Pyri pitämään vauvaa toisella kädellä vauvan pepun alta ja toisella kädellä tulemaan vauvan vatsan kohdalta.
- Aivan vastasyntynyttä voi yrittää tukea yhdellä kädellä vauvan selästä ja niskasta (pidä huoli, ettei kätesi näy vauvan niskan takaa kuvassa) ja toisella kädellä esimerkiksi jalkovälistä.
- Vältä kainaloista nostamista: vanhemman kädet näkyvät tällöin kuvassa, eikä poliisi hyväksy kuvaa.
- Nojaa oma pääsi ja kehosi mahdollisimman kauas vauvasta, jotta esimerkiksi olkapääsi tai hiuksesi eivät näy kuvassa etkä varjosta vauvan kasvoja.
- Kun otat vauvan passikuvaa Passipisteellä, huomioi, että vauvan taustana kuvassa tulee näkyä kuvauskopin takaseinä: vanhempi ei voi esimerkiksi pitää vaaleaa kangasta itsensä yllä ja pitää vauvaa sylissään.
Usein vauvan passikuvan ottaminen on vaikeaa ilman läsnä olevan valokuvaajan ohjeistusta. Passipisteellä voit ottaa vauvan kuvan useita kertoja ja tarvittaessa lähettää hyväksi kokemasi kuvan meille arvioitavaksi: mikäli arvioimme, ettei kuva täytä poliisin vaatimuksia, voit ilman lisämaksua käydä uudestaan ottamassa kuvan.